Eka päivä
Esitaikina:250g vehnäjauhoja
5g kuivahiivaa
1tl = 6g suolaa
190g kylmää vettä
Kaikki ainekset vain sekaisin kulhossa ja sitten kelmun alle nurkkaan loppuvuodeksi. Jos teet esitaikinaa joskus muulloin kuin uudenvuoden aattoiltana, niin voit odotella vain seuraavaan aamuun.
Esitaikinan ainekset sekaisin
Tämä esitaikina alkoi nousta varsin hyvin nurkassa odotellessaan. Jopa niin hyvin, että minua alkoi hirvittää, ja kolmen tunnin kohdalla siirsin kulhon jääkaappiin. Kylmässä se sai odotella seuraavaan päivään asti, ja myös kylmässä esitaikina kohosi lisää.
Esitaikina noin kolmen tunnin kohdalla
Toka päivä
Esitaikina jääkaapin jäjiltä
Edellisen kuvan jälkeen esitaikinasta on veivattu kuplat pois
Taikina:
250g hiivaleipäjauhoja
5g kuivahiivaa
1tl = 6g suolaa
kylmää vettä
Varsinaiseen taikinaan yhdistetään esitaikina ynnä yllä mainitut ainekset. Vettä lisätään vähitellen , yhteensä sen verran, että yleiskoneella vaivattassa taikina alkaa tarttua kulhoon. Minulla niin kävi noin 160g kohdalla, mikä kuulostikin yhteismääränä samansuuruiselta kuin reseptissä. Esi- ja varsinaisen taikinan sekoittuminen ei ollut itsestäänselvää, vaan kone tahtoi sinnikkäästi pitää niitä erillään.
Taikina ja esitaikina, siitä vaan kone veivaamaan
Vaivauksen jälkeen taikinan annetaan odotella peitettynä 45min. Sitten leivotaan pallo, ja laitetaan pellille kohoamaan.
Olin jostain pullanleivontaohjeesta lukenut, että kohotusta varten pullat pitäisi peittää muovilla, ettei niihin tulisi kuorta. Sen vuoksi laitoin leivän päälle ensin tuorekelmun ja sitten liinan. Ei hyvä. Kelmu tarttuu taikinaan inhottavan tiukasti, ja etenkin kohonneesta leivästä sitä oli hyvin epämiellyttävää raastaa irti, samalla litistäen leipomusta samanlaiseksi lättänäksi kuin viime kerralla. Ei enää ikinä! Ylipäätään oli typerä päähänpisto yrittää välttää kuorta kohotusvaiheessa, ja sitten heittää uuniin löylyä saadakseen rapean kuoren. Ehkä pitäisi päättää, haluaako sitä kuorta vai ei, molempia kun ei voi saada.
Leipää kohotettiin tunti, jonka jälkeen taas uuniin 230 asteeseen 10 minuutiksi vesiastioiden kera, ja uunin pohjallekin ruimin ainakin desin verran. Osa siitä valui luukun sulkemisen jälkeen ulos inhottavan ruskeaksi värjäytyneenä. Ekan kymmenen minuutin jälkeen 20min 210 asteessa, jonka jälkeen vesiastia pois ja paistellaan leipää vielä, kunnes pohja kumisee ontosti.
Suoraan uunista. Viillot ovat yhtä tyhjän kanssa
Tällä kertaa lopputulos oli leivän muodon osalta samanlainen kuin ekalla kertaa, mutta kaikilta muilta osin parempi. Kuori oli rapea, oikeastaan vähän liiankin, koska perheessämme kukaan ei edes näytä tykkäävän aivan rapeasta kuoresta. Alapintaan rapeus ei yltänyt, mutta eipä siihen taida vesien vihmonnatkaan vaikuttaa.
Ääntä kohti!
Maku ja rakenne olivat riittävän hyviä, etten aio tehdä enää kolmatta peräjälkeen, vaan välissä täytyy olla jotain muuta. Muodosta haluaisin pulleamman, ja siihen nähdäkseni vaikutti vahvasti se epäonninen kelmuepisodi. Kelmu tuntui pakottamaan kohoamisen sivusuuntaan, ja irtirepimisen jäljiltä päällikerros tietysti litistyi ja leipä levisi entisestään. Haluaisin myös viiltojen venyvän kauniisti auki, tässä sitä ei juurikaan ole näkyvissä, kenties jälleen sen kelmun takia.
